Nyt on kesälomat vietetty ja raunioille palattu. Pari treenikertaa vielä ennen Bean ensimmäistä koetta. Hui että ohjaajaa jännittää. Bea osaa kyllä, mutta sählääkö ohjaaja kokeessa jotain.. Mahdollisesti. Kun nyt edes jotenkuten sen pääsisi läpi, niin hyvä olisi. Koe on siis 18.8.
Hakutreeneissä ollaan myös oltu muutamia kertoja. Kuumuus on vain rajoittanut treenaamisen aika minimiin.
Treenaaminen lisääntyy, kunhan lämpötilat laskee :)
perjantai 30. heinäkuuta 2010
tiistai 6. heinäkuuta 2010
Päivittelyä
Sairasloman jälkeen on vältytty tapaturmilta, viime sunnuntaihin asti. Oltiin hämeenlinnan raunioradalla vierailemassa. Ensimmäistä maalimiestä etsiessä, Bea putosi kasan alla olevaan kaivoon.. Ohjaaja sai mennä pelastamaan pelastuskoiran kaivosta. Bea ei onneksi ollut satuttanut itseään, joten hommat jatkui.
Kuumuudesta huolimatta Bea teki hyvin hommia ja vauhtiakin oli. Hämeenlinnan radalla Bealta ei vaadittu haukkua, mutta kyllähän se haukahteli :) Bea myös voitti pelkojaan ja koiran ohjaaja romahti rauniokasasta läpi. Nilkat on edelleen kipeät.
Keskiviikkona on taas rauniot ja sitten alkaakin kesäloma. Luvassa paljon uimista ja pitkiä metsälenkkejä.

perjantai 18. kesäkuuta 2010
Paluu sairaslomalta
Neitokaisen tassut paranivat nopeasti, eikä sairaslomaa täytynyt pitää kuin viikon verran.
Viime tiistaina Bea pääsi mun mukaan töihin demokoiraksi ja käyttäytyi todella upeasti. Kaksi ekaa tuntia pidin Bean varuiksi puussa kiinni, viimisen pentukurssitunnin ajaksi päätin sitten ottaa sen kentän laidalle norkoilemaan. Siinä se maksasi paikallaan ja katseli kun pennut rallasi ympäriinsä ja välillä koittivat harjoitellakkin jotain :) Bea saa tulla useamminkin mukaan töihin.
Sitten keskiviikkona käytiin tutustumassa vantaan rauniorataan. Bealla oli neljä maalimiestä. Kolme haukuttiin hienosti, mutta neljäs oli niin korkealla, että sen kainaloon oli pakko hypätä ja suukotella kun raukka oli ison kelan sisään jäänyt. Bea iloisesti kävi köllimään viimeisen maalimiehen kainaloon hetkeksi, palasi mun viereen perusasentoon tollottamaan mua, meni maalimiehelle ja juoksi mun luo.. Bea siis ei raaskinut haukkua maalimiehen naamalle, sen korvathan olisi särkyneet. Bea siis näytti mulle viimisen maalimiehen.

tiistai 8. kesäkuuta 2010
Bea sairaslomalle
Bea kävi sunnuntaina leikkimässä kirkkonummella Remun kanssa. Likat noutivat lelua ja kirmasivat pellolla. Bea kuitenkin onnistui (ilmeisesti jarruttamisilla?) kuluttamaan etutassujen anturansa niin puhki, että eläinlääkäristä käytiin ostamassa tossut.
Nyt on siis neitokainen sairaslomalla ja parantelee tassunsa rauhassa. Ninja-sisko tuuraa Beaa raunioilla ja hakutreeneissä sen aikaa.

perjantai 4. kesäkuuta 2010
torstai 3. kesäkuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)