^Huudahti Bea mielessään kun ajettiin radalle.
Neitokainen ihan tärisi takaboxissa, kun huomasi missä ollaan taas monen viikon jälkeen.
Teemana meillä oli lähetyksessä ampuminen ja suuri alue.
Bea aloitti treenit, oli siis ensimmäinen karvaotus radalla. Vaikka viimiset viikot on tokoiltu suhteellisen ahkerasti, ei se todellakaan näkynyt radalle mentäessä; neitokainen seurasi puolihuolimattomasti, hinkui niin etsimään ettei meinannut nahoissaan pysyä.
Etsintä alkoi taloista. Tyttö kävi tarkasti läpi kaikki mahdolliset kolot ja raot, ettei niissä vain ole ketään. Aluetta käytiin aika vauhdikkaasti läpi, Bean normaaliin tyyliin siis, ohjaaja sai juosta perässä. Likka oli kuitenkin tapansa mukaan äärettömän hyvin kuulolla, ei tarvinnut kun vähän vinkata suuntaa niin sinne se kirmasi tarkistamaan paikan. Eli vaikka vauhtia on vaikka muille jakaa, Bea on hyvin ohjattavissa.
Ensimmäinen maalimies löytyi kolmannen talon reunasta. Bea työsti hajun hienosti ja pyrki maalimiehelle. Neiti taiteili palkilla maalimiehen edessä ja olisi tahtonut alkaa ilmaisemaan, mutta tasapaino ei riittänyt ja se sitten veti mahaplätsin siihen vinolle palkille. Siitä viisastuneena Bea otti ja pomppuloikkasi palkilta alas ja rupesi ilmaisemaan maalimiestä. Eri taitava Bea!
Tästä jatkettiin kohti alakasaa ja hetkessä mä hukkasin koirani.. Täytynee kiinnittää sen häntään jokin punainen lippu.. Tässä vaiheessa mä tietenkin kutsuin sitä ja se näyttäytyi; "äiti, täällä mä olen ja mulla on haju"
Liikuin siis ripeästi koiran suuntaan joka rupesikin ilmaisemaan maalimiestä.
Toinen löydetty!
Otin Bean sivulle ja pidin lyhyen,mutta ytimekkään pähkäilytuokion; alakasaa tai peltoa ei oltu käyty läpi juuri lainkaan, minun mielestäni. Ohjaaja sitten korjasi, että Bea on kyllä kerennyt ne juoksemaan jo monta kertaa. Niimpä niin..
Matka jatkui keskikasalle. Keskikasan toinen pääty käytiin vähän hätäseen läpi, mutta luotin koiraan ,että kyllä se sen hajun olisi sieltä poiminut.
Oikeassahan mä olin, kasan loppupäästä Bea sai hajun ja pomppasi piiloon maalimiehen seuraksi ja ilmaisi. Kolmas ja viiminen maalimies löydetty.
Sitten Bea saikin riekkua patukan kanssa muiden kehuttavaksi ja siitä autoon syömään nakkeja ja tankkaamaan nestettä.
Olin erittäin tyytyväinen treeniin, koiran ja omistajan yhteistyö pelasi todella hyvin ja kummallakin oli mukavaa. Ensi viikolla suunnittelin, että Bea treenaisi "pimeitä" piiloja, eli vähän pidempiä ja syvempiä putkia tai muita vastaavia.
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
maanantai 11. lokakuuta 2010
toktoktokoilua ja temppuilua
Mä sain jo tekstiä aikaan, mutta onnistuin myös kadottamaan sen siliän tiän sen, joten otetaas uusiks..
Tänä kauniina aurinkoisena päivänä olimme Lauran kanssa sopineet treenaavamma vähän tokohyppyä ja niinhän me teimme. Sen pituinen se. No ei nyt kai. Ette te näin vähällä pääse, ha!
Estehyppy oli siis treenin pääpiste. Laura kilttinä tyttönä raahasi meille hyppyesteen treeneihin.(kiitos siitä)
Tahtoo samanlaisen!
Laura oli myös niiin kiltti, että räpsi treenistä muutaman kuvan, jotka mä teidän kiusaksi lykkään tänne, buahhahhaa.
Hyppyä lähdettiin harjoittelemaan perusasennosta, palkka esteen toisella puolella pienessä purkissa. Käsiavulla ja käskyllä "hyppy" Bea pomppuloikkasi esteen yli hienosti ja löysi kanafileensä palkkapurkista.

Tätä toisteltiin muutaman kerran. Sitten siirsin palkan esteen taakse,ihan lähelle estettä jotta likka kääntyy hypyn jälkeen. Tuloksena se, että se kääntyy jo ilmassa hypätessä..

Siirryttiin siis takaisin aiempaan tekniikkaan.
Muutaman toiston jälkeen likka pomppikin esteen yli ilman käsiapua, pelkällä käskyllä. Hyvä Bea!
Ja tokihan treeneissä on aina oltava seuraamista, aina.

Lopputreeneistä on pakko viihdyttää itseään temppuilemalla, jottei touhu käy liian vakavaksi.
jaloissa pujottelua

toinen tassu

keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Rallytokoa tai sitten ei
Olin jo innoissani pessyt purkit, pakannut otsalampun, pukenut lämpimästi päälle ja hakenut palkat, kun kuski ilmoitti että sillä on keuhkoputkentulehdus. Ei siis raunioille, tälläkään viikolla!! Nää oli nyt kolmannet treenit putkeen, mitkä multa ja Bealta jää väliin, syystä tai toisesta :( Pikkasen sapetti.
Oltiin kuitenkin suoriuduttu "perämetsään" saakka, joten kyllä nyt jonkinmoiset treenit oli saatava. Pommittelimpas sitten Lauraa, joka soittikin pian takaisin ja sovittiin että tokoillaan pian. Raahauduttiin siis tien toiselle puolelle ja tehtiin treenisuunnitelmaa. Tultiinkin siihen tulokseen, että tehdään rallytokorata tavanomaisen tokoilun sijaan.
Radan rakentelun jälkeen ensin treenasi Laura ja Ruma. Tässä vaiheessa huomattiin että meidän rataa ei oltu laitettu kovinkaan loistavalle paikalle, koira oli nenä maassa vähänväliä. Koska meidän hajuaisti ei ole samaa luokaa koirien kanssa, syytä emme saaneet selville.
Sitten oltiin vuorossa minä ja Bea. Kolmannen kyltin kohdalla heitin hanskat tiskiin ja lopetin rallyt siihen. Siinä maassa tosiaan oli joku hurrrrjan hyvä haju.
Siirryttiin sitten Been kanssa kauemmas treenailemaan tokoa ja se sujui pienen alkulämmittelyn (kiroilun) jälkeen ihan hyvin. Tänään otettiin seuraamista, liikkeestä maahan/istu, luoksetulosta maahan/seiso ja eteenlähetyksestä maahan.
Seuraava tokoilu toivottavasti perjantaina.

maanantai 4. lokakuuta 2010
Syys-illan treeniä
Käytiin tänään illalla kokeilemassa Bean kanssa vähän rallytokoa. Laji on sinänsä ihan ok, mutta ohjaaja on ihan pihalla koko ajan xD
Koira osaa liikkeet juu, ohjaaja haahuilee, ihmettelee, pöljäilee ja lukee kylttejä kamalan kauan.
Muutaman kerran kun rata käytiin läpi, niin ohjaajakin pääsi vähän mukaan. Beasta oli varmaan turhauttavaa kun ohjaaja pöljäili,taas.
Otettiin me sitten muutama eteenlähetyksestä maahanmeno ja luoksetulosta maahanmeno, sekä seuraamista ja käännökset.
Bealla oli hauskaa ja se on pääasia, ohjaaja oli tänään vähän omissa maailmoissaan.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010
tokoilua pitkästä aikaa

Tokotauko on tehnyt Bealle hyvää ja saalilla palkkaus tuottanut tulosta. Neiti on täpinöissään treenatessa, mutta oikein hyvin hallinnassa.
Tänään harjoiteltiin liikkeestä seisomista ja muutaman harjoituksen jälkeen sujui hyvin. Jotta liike sujuisi moitteetta, tehtävää on vielä.
Seuraamista käännöksineen ja tahdinvaihtoineen otettiin myös. Likka oli oikein tiivis ja innokas, hyvin kontaktissa. Vasemmalle käännyttäessä mun on hiukan hidastettava, jotta neiti tajuaa että nyt tulee käännös vasempaan.
Pysähtyessä on salamana perusasennossa.
Juoksussa pomppii hiukan aluksi, mutta tasoittaa pian. Oikealle käännökset on ihan pala kakkua ja täyskäännökset sujuu hyvin.
Hitaassa käynnissä meinaa peputtaa, joten mun on muistettava ottaa siinä pitkiä askeleita.
Paikallaolossa Bea antaa kiertää itsensä ympäri, myös 3m sen taakse saa helposti mennä. Meinaa ennakoida perusasennon, joten vapautuksia suoraan maasta pitää muistaa tehdä.
Luoksetulosta seisomista ja siitä uudestaan luokse perusasentoon tulemista otettiin myös. Likalla oli oikein hauskaa ja muutaman toiston jälkeen sujui todella hyvin. Vähän käsiapua tarvitsee vielä.
Luoksetulosta maahanmeno ja siitä perusasentoon tulo sujuu oikein hyvin.
Tehtiin myös eteenlähetystä ja siitä kesken matkan käskin Bean maahan. Sujui todella hyvin, olin ihan positiivisesti yllättynyt!
Sitten otettiin tietenkin kaukoja, -istu-maahan-istu-maahan. Ei tuota bealle ongelmia :)
Loisto treeni! Lisää näitä ja kohta mä voin olla niin varma mun koirasta, että saatan jopa uskaltautua kisoihin.
maanantai 27. syyskuuta 2010
Päivityksiä
Päivitelläämpäs vähän tätä blogia.
Rakennusetsintä meni hyvin, Bea merkkasi hajut sinne minne ne haisivat vahviten. Sen jälkeen työsti loppuun ja ilmaisi maalimiehen :) Alakertaan mentäessä neitokaisella oli vähän turhan paljon vauhtia, rappusia mentiin kärsällä kyntäen alaspäin. Eihän pieni pelastuskoira kerkeä rappusia ihmettelemään kun täytyy tehdä töitä! Bea nousi ylös maasta, katsoi mua ja jatkoi samalla innolla eteenpäin kun aiemminkin.
Kennelliitosta tuli lopullinen tulos Bean lonkka- ja kyynärkuvista; B/B ja 0/0

perjantai 3. syyskuuta 2010
Raunioitumista ja luustokuvaus
Rauniotreenejä on jatkettu entiseen malliin ja Bea tekee innokkaasti ja sitkeästi töitä, on helposti ohjattavissa ja helppolukuinen, unelmakoira <3
Treeneissä on otettu paljon uusia juttuja neidille. Korkealla olevat piilot, ei tuottanut vaikeuksia naperolle. Reitti ylös etsittiin. Piiloissa maalimiehet olivat selvästi esillä, yksi seisoi ja toinen makasi. Kummallakin maalimiehellä neiti joutui hetken miettimään, mutta alkoi sitten ilmaista. Lisää siis tuollaisia maalimiehiä.
Edistystä on tapahtunut ilmaisun kanssa. Neidin ei ole enää pakko käydä maahan, vaan voi haukkua seisten, istuen, taaksepäin stepaten, kapealla reunalla tasapainoitellen jne. :)
Ensi viikolla mennään kokeilemaan rakennusetsintää! :D
Bea kävi myös lonkka-ja kuunärekuvissa, kuvaajan arvio oli AA/00! Mahtavaa! Ensi keväänä saattaa tullaa siis pentuja ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)