torstai 13. elokuuta 2009

sateinen rauniotreeni

Ennen treeneihin menoa kävin omenan cittarissa ostamassa sadetakin. Ulkona satoi älyttömästi ja päätin etten tee itseäni kipeäksi. Tottakai sitten kun päästiin radan luo, sade loppui kun seinään. Kiitos vaan tästä..

Meidän tottisosuus oli aika villi XD Pujoteltiin koirakkojen välistä, juostiin takaperin koirakkojen välistä, kannettiin koiraa ja pujoteltiin koirakkojen välistä. Sitten piti keksiä kolme käskyä mitkä annetaan koiralle, ennen kun se saa palkan. Mulla nämä käskyt oli "sivu", "maa" ja "sit". Ei siinä mitään, meidän piti tehdä ne yhdessä koiran kanssa. Oli varmasti näkemisen arvosta kun koirat ja omistajat makaa märällä parkkipaikalla :D

Raunioilla sitten Bealla oli neljä maalimiestä, kaksi valmiiksi piiloissa ja kaksi näkölähtöä. Ensimmäinen maalimies oli näkölähtö. Samaan aikaan kun Bea läksi maalimiehen perään, ammuttiin. Ei välittänyt ampumisesta. Vaikka kaikki kivet oli sateen jäljiltä liukkaita, niin ei kyllä haitannut Bean menoa. Likka kirmasi hurjalla vauhdilla pitkin raunioita. Ensimmäisen maalimiehen jälkeen kutsuin Bean luokse. Tyttö on raunioilla niin innoissaan tekemässä töitä, että korvat ei pelaa aina hirveän loistavasti. Kyllä se kuitenkin malttoi tulla luokse ja rauhottua.

Sitten oli toinen näkölähtö ja taas ammuttiin kun Bea läksi maalimiehen perään. Ei taaskaan mitään reaktiota ampumiseen, hyvähyvä!

Kolmas maalimies löytyi tämän jälkeen helposti, mutta neljättä saikin työstää tovin.

Meidän ohjaaja huomasi, että Bea kertoo korvilla hajun vahvuuden. Itsekkin olen huomannut, että kun tyttö saa hajun, sen korvat menee päänmyötäsesti. Ohjaaja huomasi siis, että kun on haju: korvat on päänmyötäisesti (mielistelyilme) ja kun kylmenee niin korvat nousee pystyyn, hassu likka.

Eilen oikein nauratti viimisellä maalimiehellä Bean toiminta. Se kiersi ja kaarsi kasaa: korvat päänmyötäisesti, häntä ja peppu vimmatusti vispaten "mä löydän sen, mä löydän sen" ja hetken päästä korvat pystyssä ja paikallaan kököttäen "se haju ei ollutkaan täällä päin" ja sama homma jatkui kunnes se löysi sen maalimiehen. En älynnyt seurata, että vaihtoiko tuuli suuntaa vai tuuliko sillä hetkellä ollenkaan, kun viimisen löytäminen oli niin vaikeeta.

Hyvin meni kuitenkin. Käytiin telineitäkin ottamassa ja se Bean aluksi pelkääm putki on nykyään maailman paras juttu :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti